Pohjien rakentaminen alkaa
Toukokuussa 2022 alkoi Kiponniemen uuden rakennuksen, ”Herätyksen”, pohjien rakentaminen. Rakentamiseen oli kova hinku vaikka rahoitus ei ollut vielä ihan selvillä.

Uusi rakennus tulee suurin piirtein samoille paikoille kuin vanhan Kiponniemen päärakennus sijaitsi. Mäen päältä on upeat näkymät Vesankajärvelle.

Herätys-nimi oli alun perin projektin työnimenä. Se sisältää monia merkityksiä ja viittauksia, ja sopii sellaisenaan Kiponniemen toimintaan sen verran hyvin, että se jäi elämään ja lopulta rakennuskin nimettiin sen mukaisesti. Herätys viittaa heräämiseen: uuden rakennuksen ikkunoista avautuva Vesankajärvi on maiseman puolesta parasta mahdollista, kun silmänsä avaa rennon yöunen jälkeen. Herääminen viittaa myös hengelliseen heräämiseen, joka on ollut Kiponniemen toiminnan keskiössä koko sen viidenkymmenen toimintavuoden aikana. Edelleen HeRÄTYs muistuttaa meitä myös edellisesä toiminnanjohtajasta, Pertti Rätystä, jonka aikana suunnittelu kiepsahti uudelleen käyntii. Ja vielä, onhan sitä vastapäätä vähän matkan päässä vanha huoltorakennus, joka on nimetty Kiponniemen idean isän, Erkki Verkkosen, mukaisesti.

–Tässä vaiheessa teimme vasta rakennuksen pohjat. Käytimme hiljaisen ajan hyödyksi ja valmistelimme paikan varsinaisen rakennuksen tuloa varten, selittää Kiponniemen toiminnanjohtaja Juhani Ilkka vuoden 2022 rakennuksen pohjien tekemistä. – Varsinainen rakennus tulee suurelementtinä perustuksineen suoraan tehtaalta. Toivottavasti kaikki on valmista viimeistään ensi vuoden toukokuussa, hän jatkaa siinä vaiheessa vielä unemoiden.  Pohjatyöt tehtiin Teijo-Talot Oy:n tarjouksen ja rakennussuunnitelmien pohjalta.

Uusi rakennus koostuu 10 huoneistosta, joiden välissä on kokoontumistila. Herätyksen terassilta on huimat näköalat kauniille Vesankajärvelle.

– Rakennus tarjoaa meille monia mahdollisuuksia tapahtumien järjestämiseen. Majoituskapasiteetin kasvun lisäksi saamme yhden kokoontumistilan lisää, mikä mahdollistaa useampien tapahtumien järjestämisen samanaikaisesti toisaan häiritsemättä. Tietysti terassi jo itsessään tarjoaa parasta Kiponniemeä, kuvailee toiminnanjohtaja.

   

Mutkia matkaan

Koska rahoituksen puuttuessa rakennustöitä ei päästy aloittamaan vuoden 2022, jouduttiin suunnitelmia muuttamaan. Myös alkuperäinen tarjous oli tässä vaiheessa jo umpeutunut, joten senkin takia asia palautui uudelleen suunnittelupöydälle.

Suunnitelmia tarkennettaessa pistettiin enemmän painoa kokoontumistilan koolle. Ilmeinen tarve oli saada myös majoitustilojen lisäksi yksi sali lisää, jotta tapahtumia voidaan jakaa eri puolille. Teijo-Taloilta pyydettiin uutta suunnitelmaa kasvaneen tilantarpeen vuoksi ja sellainen saatiinkin, salista tuli pitkän mallinen ja noin 60-neliöinen.

Uudet suunnitelmat mahdollistivat myös toimittajan puolelta hinnan tarkastelun ja yhtäkkiä oltiinkin siinä tilanteessa, että hinta oli radikaalisti kalliimpi kuin alkuperäinen tarjous. Toimittajalla tapahtuneiden kaupallisten muutosten takia hinnassa ei enää siinä vaiheessa ollut neuvotteluvaraa ja lopulta Teijo-Talojen tarjous hylättiin kokonaan.

Taas oltiin alkupisteessä. Keväällä 2020 tehnyt rakennuksen pohjat odottivat edelleen päälleen jotain. Valmiiksi vedetyt putket sähkö- ja viemäriliitäntöjä varten törröttivät maasta odottaen jotakin, joka taas palautui suunnittelupöydälle.

   

Modulaarirakentaminen uusi mahdollisuus

Teijo-Talojen konsepti perustui modulaariseen rakentamiseen, jossa huoneet tehdään moduuleina valmiiksi tehtaalla ja tuodaan paikalle isoilla rekka-autoilla, nostetaan tontilla perustusten päälle ja liitetään yhteen. Näin varsinainen rakennusaika tontilla on lyhyt ja talo on nopeasti otettavissa käyttöön. Kun yhteistyö Teijo-Talojen kanssa mainituista syistä peruuntui, aloitettiin uusien toimintamallien kartoittaminen. Valittavina oli edelleen ns. ”pitkästä rakentaminen” suoraan paikan päällä tai jonkin tason valmistalon ostaminen. Molempia vaihtoehtoja tosin oltiin jo mietitty matkan aikana moneen kertaan ja todettu kalliimmaksi kuin modulaarisen ratkaisun tilaaminen.

Uudeksi kumppaniksi löytyi vuoden 2022 alussa ModularCon -niminen yritys, jonka tuotanto pohjautui ainoastaan modulaarisiin ratkaisuihin.  Suunnittelu eteni hyvin ja rakennuspiirrustukset valmistuivat ajallaan.

Ukrainan sota nosti yllättäen rakennuskustannukset pilviin ja myös virolainen tehdas, jolta ModularConin rakennus oli tulossa, nosti hintoja yllättäen ja paljon. Vaikka Kiponniemen mittakaavassa rakennus on iso investointi, tällaisten tehtaiden tilauskirjoissa projekti on varsin pieni ja vaikeina aikoina tiivistetään kaikkia prosesseja ja Kiponniemen rakennus ei enää ollut kiinnostava tehtaiden kokonaisuudesta käsin.

Kolmannen kerran köysi tuli vetäjän käteen ja olimme taas lähtöpisteessä.

Rakennussuunnitelmat kuitenkin jatkuivat ja pettymyksistä huolimatta idea uudesta rakennuksesta jäi elämään vastuullisten mieliin. Tästä jatkamme tarinamme seuraavassa osassa.